Aitoa tekstiilien kierrätystä
Yksikin roskiin mennyt vaate on liikaa.
Vähennä
Uusiokäytä
Kierrätä
Recci kierrätyspisteet

Yksikin roskiin mennyt vaate on liikaa.
Me Reccillä haluamme edistää tekstiilin kierrättämistä. Nyt suuri osa käytöstä poistetuista vaatteista joutuu poltettavaksi ja se on mielestämme väärin. Pyrimme siihen, että poltettavaksi joutuvat kymmenet miljoonat vaatekilot voisivat tulevaisuudessa ohjautua hyötykäyttöön.

Pyrimme edistämään tekstiilikierrätystä
Olemme historiamme aikana olleet mukana useissa kierrätystaloutta kehittävissä projekteissa ja haluamme toimia näin myös tulevaisuudessa. Viimeisimpänä HSY:n poistotekstiili keräyspilotissa, mikä päättyi 31.01.2020. Tällä tavoin pyrimme myös itse olemaan kehityksen eturintamassa, jotta pystyisimme estämään tekstiili virtojen väärin ohjautumista. Ylpeyden aiheemme on vuonna 2017 Helsingin kaupungin myöntämä ympäristöpalkinto, ansioistamme kiertotalouden edistämisessä.

Lisätietoa meistä
Recci yrityksenä
Olemme avoimesti kaupallinen toimija, käyttökelpoisen tekstiilin myynnillä rahoitamme koko toimintamme. Lahjoittamalla vaatteesi Reccin kierrätyspisteisiin, mahdollistat toimintamme sekä aidon tekstiilinkierrätys työn kehitystä Suomessa.